Vuoden Jenkki 2023 -kilpailut ja pisteiden ilmoittaminen

23.12.2023

Vuoden Näyttelyjenkki & Näyttelypentu & Näyttelyveteraani 2023:


• Kaikkien koirien pisteet lasketaan automaattisesti yhdistyksen pisteenlaskijan toimesta, omistajien ei tarvitse ilmoittaa pisteitä erikseen kilpailuun. Koiran omistajan on kuitenkin huolehdittava, että koiran omistajuus on tarkastettavissa allaolevan ohjeistuksen mukaisesti.

• Vuoden aikana julkaistuissa Vuoden Näyttelyjenkki TOP-10 listauksissa on ollut mukana kaikki vuoden aikana näyttelyihin osallistuneet, Suomen Kennelliittoon rekisteröidyt koirat. Virallisten pisteiden julkaisua varten tehdään loppuvuoden aikana koirien omistajatietojen tarkastus KoiraNetistä, ja omistajien jäsenyys tarkastetaan samalla yhdistyksen jäsenrekisteristä.

Koiran tiedot ja omistajatiedot otetaan KoiraNetistä, ja jos siellä tiedoissa on virheitä tai omistajatieto ei ole julkinen, omistajan tulee ilmoittaa oikeat tiedot 31.12.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen jenkkiyhdistys@gmail.com. Mikäli koiralla ei ole julkisia omistajatietoja eikä ilmoitusta omistajuudesta saada vuoden loppuun mennessä, koiran pisteitä ei voida laskea mukaan viralliseen listaukseen! Jos koiran omistajuustiedot ovat julkiset ja ajantasalla, omistajan ei tarvitse tehdä mitään.

• Vuoden Näyttelyjenkki -kilpailuiden säännöt löydät täältä.

 

Muiden lajien Vuoden Jenkki -kilpailut:


Vuoden Jenkki -kilpailut ovat tarjolla seuraavissa eri lajeissa:

    • Vuoden Agilityjenkki & Vuoden Agilityjenkkitulokas
    • Vuoden Harrastusjenkki (uusi kilpailu alkaen vuodesta 2022)
    • Vuoden Jälkijenkki
    • Vuoden Monitoimijenkki
    • Vuoden Rally-jenkki & Vuoden Rally-tokotulokas (uusi kilpailu alkaen vuodesta 2022)
    • Vuoden Tokojenkki

• Klikkaa sarjan nimeä ylläolevasta listauksesta, niin löydät ko. kilpailun säännöt.

Koirien omistajat laskevat ja ilmoittavat itse koiransa pisteet ylläoleviin kilpailuihin. Mainitse sähköpostiviestin otsikossa, mihin kilpailuun koirasi osallistuu. Jos koirasi on kilpaillut eri lajeissa, ilmoita joka lajin pisteet omassa viestissä. Viestissä on hyvä olla mukana perustiedot koirasta (koiran virallinen nimi, rekisterinumero, kasvattaja, omistaja ja tarvittaessa ohjaajan nimi) + lasketut pisteet, sekä pisteiden tarkastusta varten kooste siitä, miten pisteet koostuvat. 

Kaikkien kilpailuiden pisteet on ilmoitettava 31.12.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen jenkkiyhdistys@gmail.com

 

 

31.12.2023 mennessä:

Vuoden Näyttelyjenkki, Näyttelypentu ja Näyttelyveteraani -kilpailut: pisteet lasketaan automaattisesti, mikäli omistajatieto ei ole julkinen KoiraNetissä, ilmoitus omistajuudesta 31.12.2023 mennessä sähköpostilla jenkkiyhdistys@gmail.com

Kaikki muut Vuoden Jenkki -kilpailut: omistaja laskee ja ilmoittaa itse koiransa pisteet, tulokset lähetettävä 31.12.2023 mennessä sähköpostilla jenkkiyhdistys@gmail.com