Amerikancockerspanieleiden nykyinen PEVISA on voimassa 30.6.2023 asti:

Pentujen vanhemmista tulee astutushetkellä olla lonkkakuvauslausunto ja polvitutkimuslausunto sekä voimassa oleva silmätarkastuslausunto. D-lonkkaiselle koiralle on käytettävä A- tai B-lonkkaista parituskumppania. Tämä vaatimus on voimassa myös käytettäessä ulkomaista urosta. Patellaluksaation raja-arvo on aste 1. Silmätarkastuslausunto ei saa astutushetkellä olla 12 kk vanhempi. Perinnöllistä kataraktaa tai PRA:ta sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Diagnoosi ”muu vähämerkityksellinen kaihi” ei kuitenkaan sulje koiraa jalostuksesta.


Amerikancockerspanielit ry:n kevätkokouksessa (huhtikuu 2022) tehtiin päätös uudesta PEVISA:sta, jonka piti tulla voimaan 1.1.2023 alkaen. Jalostustieteellinen toimikunta on kuitenkin jatkanut nykyisen PEVISA-ohjelman voimassaoloa 30.6.2023 asti, ja uusi PEVISA-ohjelma tulee voimaan 1.7.2023.

”Jalostustieteellinen toimikunta hyväksyy amerikancockerspanielin uuden JTO:n ajalle 1.1.2023-31.12.2027 ja seuraavan PEVISA-ohjelman ajalle 1.7.2023-31.12.2027:


Pentueen vanhemmilla tulee astutushetkellä olla virallinen lonkkakuvauslausunto sekä voimassa oleva polvitutkimus- ja silmätarkastuslausunto. Rekisteröinnin raja-arvona on lonkkaniveldysplasian aste C ja polvilumpioluksaation aste 1. Silmätarkastuslausunto ei saa astutushetkellä olla 12 kk vanhempi. Koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä, jos sillä on todettu perinnöllinen katarakta (kaihi) tai PRA. Diagnoosi ”muu vähämerkityksellinen kaihi” ei kuitenkaan sulje koiraa pois jalostuksesta.

Nykyisen PEVISA-ohjelman voimassa oloa jatketaan 30.6.2023 asti.”
 

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 
 

Perinnöllisistä sairauksista käytetyt lyhenteet

PRA, verkkokalvon etenevä surkastuma 
RD, verkkokalvon vajaakehitys

Määräykset koskevat niiden voimaantulon jälkeen tapahtuneista astutuksista syntyneitä pentueita.

SKL:n määräyksiä:

Koiran vähimmäisikä tutkimushetkellä:

Lonkkakuvaushetkellä koiran tulee olla täyttänyt 12 kk.

Polvitutkimushetkellä koiran tulee olla täyttänyt 12 kk.

Tutkimusten voimassaolo:

Tutkimukset on tehtävä joko kerran koiran elinaikana, tietyn pentuemäärän jälkeen tai ne ovat voimassa annetun kuukausimäärän. Ellei rotukohtaisissa erityisehdoissa määritellä lyhyempää voimassaoloaikaa, on kaikilla roduilla

- alle vuoden ikäiselle koiralle annettu silmälausunto voimassa vuoden

- alle kolmen vuoden ikäiselle koiralle annettu polvilumpioluksaatiolausunto voimassa kaksi vuotta

 

Ennen kuin pentue rekisteröidään, tulee seuraavat ehdot olla täytetty:

Lausuntojen on oltava Kennelliiton hyväksymiä ja koiran on tutkimushetkellä/näytteenottohetkellä oltava tunnistusmerkitty.

Tutkimustulokset vaikuttavat rekisteröintiin vain, mikäli kyseisen rodun kohdalla on tästä maininta. Sairaiden koirien jälkeläisiä ei rekisteröidä.

Pentujen vanhemmista tulee olla voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Lausunto ei astutushetkellä saa olla yhtä vuotta vanhempi. Perinnöllistä kataraktaa tai PRA:ta sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä.

 

Ulkomaisten urosten pysyvät poikkeusluvat

Pysyvä poikkeuslupa antaa mahdollisuuden käyttää ulkomaista urosta jalostukseen, vaikka se ei täyttäisi tiettyjä rodulle määriteltyjä PEVISA-ehtoja. 

HUOM: Mikäli nartulla on D-lonkat, tämä poikkeuslupa ei ole käytössä PEVISA ehtojen mukaisesti!

Voimassa oleva silmätutkimus riittää ilman tunnistusmerkintää, poikkeuksena hyväksytään USA:ssa saatu (lopullinen) lausunto 7- vuotiaana. Ei vaadita lonkka- eikä polvitutkimustulosta.